LASKUTUS JA SOPIMUKSEN IRTISANOMINEN
Tälle sivulle on koottu laskutuksesta ja palveluiden irtisanomisesta usein esitettyjä kysymyksiä vastauksineen.
1. Laskutus
1.1. Sain juuri laskun, voinko päättää sopimuksen ilman että minun pitää maksaa laskua?
Suomihosting lähettää laskun kun irtisanomisaika kuluvan uuden kauden osalta on päättynyt. Voit irtisanoa palvelun, mutta irtisanominen tulee voimaan vasta seuraavan kauden päättyessä. Näin myös silloin kun uusi kausi ei ole vielä alkanut. Sinun pitää siis maksaa saamasi lasku.
1.2. Miksi sain domainlaskun vaikka olen irtisanonut palvelut ajallaan?
Etenkin Suomihostingille aikanaan siirrettyjen domainien osalta voi domainin maksukausi olla eri kuin itse Suomihostingin palveluiden sopimuskausi. Jos Suomihosting on joutunut uusimaan domainin kesken palvelukautta, lähetetään asiakkaalle loppulasku domainin osalta. Jos irtisanominen on tullut ennen kuin domainia on tarvinnut uusia, jätetään se uusimatta ja näinollen ylimääräistä laskua ei tule.
1.3. Läheiseni on kuollut ja sain hänelle kuuluvan Suomihostingin palvelulaskun, pitääkö se maksaa vaikka palvelun käyttäjää ei enää ole?
Ota sähköpostilla yhteys Suomihostingin asiakaspalveluun. Saat uuden laskun jossa on vain domainmaksut. Domainien hankinta on Suomihostingille ulkoista kulua, itse palvelumaksun voimme jättää kuolintapauksessa veloittamatta.
1.4. Mitä tapahtuu jos jätän laskun maksamatta?
Noin parin viikon päästä eräpäivästä saat siirrämme laskusi Lindorffin palvelujärjestelmään josta lähtee teille muistutuslasku. Jos sitä ei makseta ohjeiden mukaan, siirtyy lasku automaattisesti perintään. Jos Lindorffilta tulee ilmoitus että asiakas ei maksa laskua, poistamme asiakkaan palvelut. jos kyseessä on palvelutilauksen ensimmäinen lasku joka jätetään maksamatta, teemme tapauksesta aina riskosilmoituksen petoksesta.
1.5. Yritykseni toiminta loppunut ja palveluille ei ole enää tarvetta. Sain kuitenkin laskun, voiko sen perua?
Valitettavasti ei voi perua. Irtisano palvelut normaalisti ja maksa lasku jos olet sellaisen jo saanut. Voimme tarvittaessa poistaa web-sivut näkyvistä ettet saa turhia yhteydenottoja niiden olemassaon vuoksi.
2. Palvelun irtisanominen
2.1. Koska voin irtisanoa sopimuksen?
Sopimuksen voi irtisanoa milloin vain. Jos irtisanominen on tehty (sähköposti, fax) viimeistään kuukautta ennen sopimuskauden vaihtumista, päättyy sopimus kuluvan kauden loppuessa.
2.2. Milloin sopimuskausi päättyy/vaihtuu?
Sopimus voi voimassa palveluiden aktivointihetkestä 1 vuoden ja siitä eteenpäin vuoden kerrallaan siihen asti kunnes sopimus irtisanotaan. Kauden päivämäärät löydät viimeisimmästä laskusta tai kysymällä Suomihostingin asiakaspalvelusta.
2.3. Kuka voi irtisanoa sopimuksen?
Irtisanomisen voi tehdä pääsääntöisesti sopija. Jos sopija on alle 18 vuotias, voi sopimuksen irtisanomisen tehdä lapsen lisäksi huoltaja. Yritys ja yhteisöasiakkaan sopimuksen voi irtisanoa henkilö jolla on yhteisön nimenkirjoitusoikeus. Sopimuksen voi irtisanoa myös pesänhoitaja (konkurssipesät, kuolinpesät).
2.4. Miksi sopimusta ei voi irtisanoa viimeisen kuukauden aikana ennen kauden vaihtumista?
Jotta asiakkaiden palveluiden toiminta voidaan varmistaa, tarvitsee suomihosting aikaa jotta se voi hoitaa sopimuksen omat velvoitteensa, esimerkiksi uusia asiakkaan domainit. Kuukauden aika antaa mahdollisuuden sopimushallinnan vapaiden ja lomien järjestelyyn, ilman että asiakkaiden palveluiden jatkuvuus olisi vaarassa. Pääsääntöisesti Suomihosting uusii domainit heti kun sopimuskauden viimeinen kuukausi on alkanut. Tällöin on syntynyt kuluja jotka kohdistuvat seuraavaan sopimuskauteen, samalla varmistetaan asiakaan palvelun tarvitseman kapasiteetti web- ja sähköpostipalvelimilla.
2.5. Minulla on oma domain, mitä sille tapahtuu jos irtisanon palvelut enkä siirrä domainia toiselle palveluntarjoajalle.
COM, NET, ORG, INFO ja BIZ päätteisten domainin osalta siirto on käynnistettävä viimeistään viikkoa
ennen kuin domain vanhenee. Palvelusopimuksen päättyessä domain jätetään "sillensä" ja erilaisen
suoja-aikojen se vapautuu vapaasti uudelleen rekisteröitäväksi.
FI-domainien osalta Suomihosting poistaa domainin nimipalvelut ja domain lakkaa toimimasta.


